Vauvaonnea

Hei kaikille, jotka olette vielä pysyneet blogin matkassa! Kirjottaminen on nyt selvästi vähän jäänyt, mutta uskon pääseväni taas vauhtiin, kun laihdutus voi alkaa ihan toden teolla uudelleen. Nyt olen vielä sen verran totuttelemassa uuteen tulokkaaseen, että en ehdi vielä suunnata ajatuksia niin paljoa itseeni. Hiljaa hyvä tulee! :)

Suurimmassa olotilassani painoin huimat 101 kiloa, hui! Synnytyslaitokselle jäi monta kiloa painoa, ja ollaan me pienen kanssa käyty paljon kävelyllä ja touhuiltu kaikenlaista. Kokoajan paino siis laskee tässä imettäessä ja arkeen palatessa. Tällä hetkellä painoa on edelleen ikävänkuuloiset 90 kiloa. Eipä silti, painoinhan minä saman verran tätä blogia aloitellessani, eikä silloin raskaudesta ollut vielä tietoakaan. Toivoa siis on, vaikka väkisinkin on tullut mentyä takapakkia! 

Meille siis syntyi perhettämme täydentämään pieni poika, joka sai nimekseen kasteessa Julius Onni Daniel. Aiemmin kerroinkin, että etunimi Juliukselle päätettiin jo raskauden alkuaikoina. Poika olikin ihan nimensä näköinen, joten sitä ei lähdetty enää muuttamaan. Muut nimet tulivat meille tärkeiltä henkilöiltä. Onni on avomieheni rakas pappa, minullekin nykyään kovin tärkeä. Nimi Daniel on taas poimittu minulle hyvin tärkeältä henkilöltä, jota ilman en varmaankaan edes olisi tässä. Molemmat nimet myös sointuivat kauniisti etunimeen. Mitä pidätte vauvamme nimestä?

Vauva-arki on ollut ihmeellistä. Alkupäivät kuluivat vain ihmetellessä, että voiko tuollainen ihana ihminen edes olla olemassa ja todella meidän vauvamme. Saatoin katsella pientä nukkumassa monia tunteja ja olla niin onnellinen. Edelleen sama onnentunne on säilynyt, mutta arkeenkin on päästy käsiksi. On hienoa huomata, että tälläinen ihminen, joka ei osaa pitää huonekasviakaan elossa, osaa silti hoitaa omaa vauvaa ja olla äiti.

Olisi kiva kuulla, miten teillä menee siellä ruudun toisella puolella. Moni oli laihduttamassa samaan aikaan kanssani ennen raskautta, ja tahtoisinkin kuulla että miten olette edenneet? Millaisia postauksia tahtoisitte minun nyt tekevän? Kirjoittakaa ajatuksistanne ja itsestänne, kommentteja on aina niin mukava lukea!

(Jos kilometrin pituinen vauvatarinointi ei kiinnosta, skippaa tämä!)

Muutama teistä pyysi postailemaan myös tässä raskauden aikana ja ajattelin nyt, että voisin niin tehdä. :) Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että meinasin lopettaa tämän blogin ihan kokonaan ja palata asiaan vasta kun raskauskilojen karistus muuttuu ajankohtaiseksi. Syy tähän oli tärkeimpänä se, etten tahdo tehdä tästä vauvablogia. Kuitenkin olen niin innoissani tulevasta vauvasta, että tahtoisin vaan höpöttää niistä asioista tänne! Se on ikävä kyllä mahdotonta, jos tahdon pitää itseni edelleen näin tuntemattomana. Jos en olisi lätännyt tänne itsestäni niitä alusvaatekuvia, niin tilanne olisi ehkä toinen ja voisin jatkaakin bloggaamista muullakin kun etunimelläni. Ei vaan, ei se oikeasti kai haittaisi että minut tunnistetaan, mutta laihdutus nyt on vähän arka asia, samoin kuin vahinkolapsi, ymmärrätte varmaan. En halua että minusta tulee puheenaihe naapurintätien keskuudessa.

Haluaisin kuitenkin kertoa teille vähän siitä, että miten raskaus selvisi ja miten meillä nyt menee. Minua itseäni kiinnostaisi lukea tämä sellaisesta blogista jota minä seuraan, joten kirjoitan tämän siksi. :) 

Raskaus oli minulle täysi yllätys. Kun vihdoin mieleeni tuli ajatus siitä, että saattaisin olla raskaana, tein raskaustestin. Testin näyttäessä positiivista ensimmäinen ajatus oli se, että tämä ei voi olla totta. Päällimmäisenä tunteena oli epätodellisuus, mutta saman tien myös pelko. Ymmärsin olleeni raskaana jo pitkän aikaa ennen tuota raskaustestin ottoa ja syöneeni e-pillereitä raskauden päälle monta kuukautta. Pelkäsin vauvan terveyden puolesta. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos tulen vahingossa raskaaksi, pidän lapsen. Poikaystäväni kanssa olimme myös asiasta keskustelleet muutamankin kerran ja hän oli aina asiasta samaa mieltä.

Raskaustestiä tehdessäni poikaystäväni nukkui viereisessä huoneessa, mutta en herättänyt häntä. Lähdin kävelylle ja istuin puiston penkillä hetken aikaa. Soitin terveyskeskukseen ja minulle varattiin aikoja tutkimuksiin ja lääkärille heti seuraavalle aamulle. Sanottiin kuitenkin, että kaikki on mitä luultavimmin aivan kunnossa. Kun palasin kotiin, en vieläkään kertonut poikaystävälleni. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut parempi kertoa heti, mutta en pystynyt. Omat ajatukseni olivat sekaisin ja kaikki oli sillä hetkellä niin epävarmaa, etten pystynyt enää kuuntelemaan toisen ihmisen ajatuksia. 

Ne muutama päivää kun elin epävarmana raskauteni tilasta, onnistuin ihmeen hyvin elämään normaalia elämää, eikä kukaan epäillyt mitään. Kun sain vastauksia kysymyksiini ja lapsi osoittautui kehitykseltään normaaliksi ja sain tietää raskausviikotkin, ymmärsin kaiken olevan todellista. Kotiinpalattuani kerroin asiasta poikaystävälleni, joka ensin luuli minun valehtelevan. Kun aloin itkeä, hänelle selvisi tilanteen todellisuus. Koska hän ei heti vastannut mitään ja oli ihan ilmeetön, pelkäsin hetken ettei hän seisoisikaan sanojensa takana ja minun vierelläni. Siksi seuraavat sanat olivatkin suunnilleen parasta, mitä olen ikinä kuullut: "Niin että musta tulee isä.. Me odotetaan lasta.. En voi millään edes sanoo kuinka onnellinen oon". Ja sitten me itkettiin, eikä ihan edes tiedetty että mistä kaikista syistä. Nyt ajattelen, että tuo oli mun tähän astisen elämäni onnellisin hetki. 

Poikaystäväni ei koskaan suuttunut siitä, etten heti kertonut hänelle. Hän ymmärsi, millainen huoli minulla oli ollut ja sen, miksi en pystynyt sanomaan sitä ääneen. Itse asiassa tästäkin saatiin itku aikaiseksi, kun hän oli niin surullinen siitä minkä kanssa olin elänyt muutaman päivän. Äitini otti vauvauutisen vastaan sen näköisenä, että häntä on lyöty märällä rätillä naamaan. Onneksi yllätys oli kuitenkin paljon iloisempi kuin se rätti olisi ollut, niinpä me sitten taas itkettiin, nyt jo kolmen ihmisen voimin. Muulle perheelle ja poikaystäväni perheelle kerrottiin seuraavaksi ja kaikki ottivat uutisen vastaan samalla tavalla; ällistyneenä mutta onneissaan. Poikaystäväni aloitti puhelun äidillensä näin: "Äiti, me ollaan Ilonan kanssa raskaana!". :)

Nyt me siis odotamme raskausviikolla 21 otetun ultran perusteella poikavauvaa. Kolme viikkoa ennen raskauteni paljastumista ehdimme muuttaa poikaystäni kanssa kerrostalokaksioon, josta vauvakin saa varmasti ihanan kodin siihen asti, kun "vauvan" on aika muuttaa omaan huoneeseen. Vauvatarvikkeita on ehditty jo hankkia lähinnä sukulaisten toimesta, ja onhan tässä vielä pitkä aika odottaa ja valmistautua vauvan saapumiseen tähän maailmaan. Tässä tapauksessa oli siis mukana niin suuri onni onnettomuudessa, että olen sanaton ja liikuttunut tälläkin hetkellä. :) 

Sitten vielä muita vauvasuunnitelmia.. Koska meillä ei perheessä ole ollut milloinkaan tapana pantata vauvan nimeä, me olemme sen jo päättäneet ja vauvaa sillä kutsutaan. Varovasti vielä, sillä emmehän voi olla varmoja sukupuolesta ja voihan vauva näyttää aivan joltain muulta! Kummitkin on vauvalle päätetty ja kunnian tulevat saamaan minun siskoni, paras ystäväni sekä poikaystäväni läheisin ystävä/serkku ja hänen vaimonsa. Kaikki ovat meille rakkaita ihmisiä ja tulevat varmasti pysymään lapsemme elämässä. Ai, te haluatte vielä tietää, mikä nimi meidän lapselle on näillä näkymin tulossa? Terveisiä siis viime viikolla ensimmäistä kertaa äidille itsestään pikkusilla potkuilla ilmoittaneelta ehkä-Juliukselta! :)

Onnea sinulle, joka pääsit tämän tekstin loppuun! Kirjoitan myöhemmin tässä raskausajan ruokavaliosta ja siitä, miten minua on neuvottu neuvolassa suhtautumaan laihdutukseeni ja sen jatkumiseen raskauden jälkeen. Palaillaan! :)

Syy blogitaukoon ja sen jatkumiseen seuraavan puolen vuoden ajan

Mulla ja poikaystävälläni on sattunut onnellinen vahinko. Koska olen suhteellisen anonyymi, niin paljastan täällä e-pillereiden pettäneen ja minun tulleen raskaaksi. Tällä tyhmällä meni reilu kaksi kuukautta huomata se (kun en todellakaan e-pillereiden kanssa osannut tälläistä odottaa), mutta onneksi en käyttänyt alkoholia/tupakoinut lainkaan ja lapsi on aivan kunnossa vaikka söin pitkään pillereitä. :) Onni onnettomuudessa kaiken kaikkiaan ja täällä odotellaan nyt innolla perheenlisäystä. Haluatteko että pistän tänne pieniä päivityksiä vai olenko hiljaa kunnes pääsen karistamaan raskauskiloja? Kun minähän olen nyt lihonut 8 kiloa ja lisää on luvassa, huoh. :D 

Vastauksia kymmeneen kysymykseen

Vastaan tälläiseen pikkukyselyyn, jonka poimin Nokkosesta Ruusuksi blogista (http://nokkosestaruusuksi.blogspot.com/). :-) 

1. Onko sinulle tärkeän ihmisen mielipide vaikuttanut päätökseeni laihduttaa?

- Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Minua ei ole koskaan painoni takia haukuttu missään, joten sellainen palaute ei ole minuun vaikuttanut. Toisaalta äitini ja isäni ovat aina kannustaneet meitä lapsia hyviin elämäntapoihin ja ovat tahdikkaalla tavalla huomauttaneet painoni noususta. Mielestäni se on vanhempien tehtäväkin, ajatella lapsensa parasta ja sanoa se silloinkin, kun se on vähän vaikeaa. :-) 

2. Oletko koskaan tietoisesti kiusannut ketään koulussa? Miksi?

- Täytyy sanoa, että olen. Toisella luokalla erääseen tyttöön luokallani, jonka kanssa meistä tuli hyvät ystävät. Tyttö oli tuolloin todella omapäinen persoona, joka veti minua mukaan kaikkeen typerään kiusaamiseen. En syytä tästä tietenkään vain tätä ystävääni, vaan syy oli meissä molemmissa. Halusimme kai molemmat kuulua porukkaan ja hakea toisten ihannointia kiusaamalla. Kiusasimme erästä poikaa niin, että vielä tänä päivänäkin hävettää ja tunnen pahaa oloa, kun näen hänet jossain. Olen pyytänyt anteeksi, mutta tiedän, ettei se muuta typeriä tekojani. 

3. Koetko olevasi kaunis?

- Tiedän, etten ole sillä tavalla kaunis, että sopisin lehden kanteen tai missikisoihin. Vastaavasti minä en myöskään ole ruma ja kukaan ei varmasti minua sillä sanalla ensimmäiseksi kuvailisi. Minussa on paljon kauniita asioita, joista todella pidän ja jotka parantavat kokonaisuutta. Sitten minussa on niitä vähemmän kauniita piirteitä, jotka vaikuttavat kokonaiskuvaan negatiivisesti. Itse näen itseni kokonaisuudessaan hyvällä tavalla tavallisen näköisenä ja koen olevani kelpaava ulkonäöltäni. En ehkä aina kaunis, mutta riittävä, niin kuin jokainen meistä. 

4. Millainen on täydellinen aamusi?

- Täydellinen aamu on vapaapäivä, jolloin herää sopivan aikaisin ja on tiedossa ihana päivä. Parasta olisi herätä pitkien yöunien jälkeen puoli kymmeneltä ja käydä rauhallisella aamulenkillä. Lenkin jälkeen suihkuun ja sitten voisin hetkeksi vielä pukea yövaatteet ja syödä hyvän aamupalan. Sitten pukeutuisin lempparivaatteisiin ja laittautuisin valmiiksi ja suuntaisin ovesta ulos kohti ihanaa päivää. :-)

5. Mikä liikunta/urheilulaji on sinun suosikkisi? Miksi?

- Tykkään eniten jalkapallosta, koska sitä oli ihana pelata silloin kun vielä pystyin ja nykyään tuomaroin lasten pelejä ja valmennan joukkuetta. Katselen jalkapalloa myös televisioista, vaikken minkään joukkueen suuri fani ole. Jalkapallo on suosikkini varmaan siksi, että meidän koko perhe tykkää siitä. Iskä pelaa edelleen joukkueessa, äiti on valmentanut joukkuetta ja veljet pelaavat. Sisko taas on innokas Chelsean kannattaja kotisohvalta käsin. :-) 

6. Mikä sinusta tulee "isona"? Toiveammattisi?

- Minusta tulee sosiaalityöntekijä, kun valmistun yliopistosta. :-) Toiveammattini on aina ollut opettaja, mutta jotenkin se hakuvaiheessa muuttui niin, etten sitten loppuviimeksi hakenut mihinkään sellaiseen, mistä opettajaksi olisi voinut valmistua. Vieläkin ajattelen, että opettaja voisi olla kiva juttu, mutta en ehkä jaksaisi sitä kovin kauaa. Jos rehellisesti sanon, niin opettaminen kyllä olisi mahtavaa, mutta en jaksa niitä oppilaita. ;-) 

7. Mitkä kolme "terveysruokaa/juomaa" ovat sinulle tärkeimmät?

- En oikein ymmärrä terveysruokien tai -juomien päälle. En osta mitään erityistä terveysruokaa esimerkiksi luontaistuotekaupasta tai muuta. Minulle kolme parasta terveysruokaa taitavat olla kaurapuuro, omena ja mantelit. 

8. Onko blogin ylläpitäminen auttanut sinua tavoitteissasi?

- Ehdottomasti! Siihen on monta syytä, miksi tämä blogi on ollut laihdutustavoitteeni kannalta hyödyllinen. Ensinnäkin tämä auttaa jäsentämään ajatuksia minulle itselleni ja näin on helpompi huomata, milloin laihdutuksessa lipsuu. Toisekseen kun kirjoitan tätä blogia, tunnen olevani "vastuussa" laihdutuksestani muillekin kun itselleni. Ei tavallaan kehtaa lopettaa laihdutusta kesken, vaikka mieli välillä tekisi. Viimeisimpänä muittei vähäisimpänä minua tavoitteessani on auttanut pysymään ihanat tsemppikommentit ja vinkit. 

9. Ihanin asia, mikä sinulle tapahtui viimeisen viikon aikana?

- Ihanin juttu oli varmaankin se, kun kaveriporukkani ulkomaanmatka kesälle saatiin vihdoin varattua ja nyt ollaan sitä ihan innoissamme suunnitelleet. Meidän on jo pari vuotta pitänyt lähteä lomalle, mutta ei me vaan olla saatu ikinä aikaseksi. Nyt on kivaa, kun vihdoin saatiin kaikki sovittua hyvä päivä ja lomakohde. Elokuuta odotellassa siis! 

10. Mitä asiaa kadehdit parhaasta ystävästäsi?

- Ensinnäkin täytyy sanoa alkuun, että niihin harvoihin hyveisiin mitä minä itse luonteestani löydän, kuuluu se, että en ole kateellinen ihminen. En oikeasti ymmärrä kateuden päälle. Mietin tätä siis mielummin sen kannalta, että mitkä parhaiden ystävieni piirteet voisin ottaa myös minulle itselleni. Minulla on kaksi parhaista parhainta ystävää. Toinen parhaista ystävistäni on auttavainen, viisas, hyväkroppainen ja sosiaalinen, toinen ystävistäni taas ahkera, tunnollinen, luotettava, sydämellinen ja hänellä on tosi kauniit hiukset. Nämä ominaisuudet ottaisin itsellenikin. :-) 

Miksi taas kävi näin?

Anteeksi taas että olen ollut surkea bloggaaja. Jotenkin taas kaikki kasaantuu, enkä tiedä miten jatkaisin tästä eteenpäin. Ongelma ei ole todellakaan se, etteikö laihdutus onnistuisi. Se onnistuu ihan loistavasti kun ruokahalu on nollassa ja kaikki ruoka pitää tunkee väkisin suuhun. En tahdo käydä vaa'alla, sillä tuntisin vain huonoa oloa laihtumisesta. En ole laihtunut terveellisesti ja hyvin. Olen syönyt sitä, mikä alas menee ja se ei ole todellakaan aina terveellistä. Siinä missä muut syövät suruunsa, minä olen sellainen että syön ilooni ja suruun ei ruokaa mahdu lainkaan.

Meidän rakas koira vietiin eilen lopetettavaksi 13-vuotiaana. Se on ollut mulla siitä asti kun menin ekalle luokalle ja en voi käsittää, etten enää nää sitä. Vaikka se onkin jollekin "pelkkä koira", niin se oli mulle ihan suunnattoman tärkeä ja oli kamalaa katsella, kuinka se kärsi. Vähän tuntuu siltä, ettei tästä(kään) surusta pääse ikinä yli, mutta tiedän että kyllä tässä vielä elämä voittaa. En vaan jaksaisi niitä tulevia hetkiä, kun koira pitää haudata ja en myöskään tahdo muistella porukalla. Se ahdistaa ja en tahtoisi itkeä koko aikaa. Nytkin olen ihan silmät punasena.

Minulla ei ole oikein motivaatiota tähän blogiin, koska en yksin kertaisesti tiedä mitä kirjoittaisin. Nyt taas tuntuu siltä, että laihduttaminen ja se, että mitä vaaka aamulla näyttää, on elämässä niin toisarvoista etten jaksa edes enää iloita siitä. Mitä sitten että olen laihtunut 7 kiloa? Kukaan ei muuten edes huomaa sitä ja minustakin tuntuu ihan samalta, vaikka onkin mukavaa kun vanhat vaatteet ovat pieniä ja olokin on vähemmän rasvainen. Tiedän, että laihtuminen on minulle hyvästä, koska normaalipaino olisi paras. Silti en vaan nyt jaksa innostua tavoitepainon hitaasta, mutta varmasta lähenemisestä. Elämässä on "vähän" tärkeämpiäkin asioita kun laihtuminen. 

Tsemppiä kaikille kevääseen. Jaksamisia koulussa, töissä tai missä sitten olettekaan! Tuhannet kiitokset kaikille lukijoilleni, jotka pysyvät tässä mukana, vaikka olenkin todella saamaton selittelijä. :-) Se on minulle tärkeää, että seuraatte blogiani ja siten kannustatte minua tavoitteessani, joka sekin tuntuu taas pian tärkeämmältä. Miljoonat kiitokset kannustavista kommenteista. Ne auttavat todella jaksamaan eteenpäin!

Juhlia juhlan perään

Anteeksi, että postausväli kasvoi taas kohtuuttomasti. Välillä vaan ei tunnu olevan mitään kirjoitettavaa, kun paino pysyy samana, ruokailut ovat ihan arkisia ja mitään uutta tietoakaan ei ole jaettavana. Tämän takia tykkäisin paljon, jos jättäisitte mulle kommenttiboksiin vähän vinkkejä siitä, että millaisia postauksia haluaisitte lukea. En lue muita laihdutusblogeja, joten minä en saa oikeen mistään vinkkejä siihen, että mitä laihdutusblogeissa "yleensä" kirjoitetaan. 

 

 

 

Siirtyäkseni nyt kuitenkin asiaan, voin kertoa että otsikon mukaisesti tämä viikko on mennyt aika lailla syödessä ja tiedän, että se tulee vielä sunnuntaihin asti menemään. Maanantaina juhlimme vappuaattoa ensin kaverini synttärijuhlissa ja myöhemmin baarissa, tiistaina olin serkkuni synttäreillä. Tälle päivälle oli taas sovittuna meidän tyttöporukan kanssa illallinen. Lauantaina on mun omat synttärini (Paljon onnea Ilona 21v!), joita juhlistan ensin meillä kotona kavereiden kanssa ja sitten baarissa. Perjantaina on vielä toisen serkkuni synttärit! 

Juhlia juhlan päälle siis ja minä kun olen tehnyt itseni kanssa sen sopimuksen, että juhlapäivinä (synttärit, joulu, vappu jne.) kaloreita ei tarvitse laskea kunhan pysyy kohtuudessa. Kohtuus minulle tarkoittaa sitä, että kalorit olisivat suunnilleen saman määrän kuin peruskulutukseni, jolloin sinä päivänä ei tarvitse laihtua mutta lihoakaan ei oikein sovi. Näin olenkin onnistunut tällä viikolla syömään, mutta harmittaahan se, kun koko viikkona paino ei ole laskenut grammaakaan! Tärkeintä nyt kuitenkin, ettei paino ole noussut ja ensi viikolla sitten takaisin miinuskaloreihin! :) 

Palaillaan vielä asiaan uuden ja paremman postauksen muodossa vielä tällä viikolla! Voisin vaikka vähän ottaa kuvia synttärisyömisistäni, jos tahdotte nähdä mitä tämä laihduttaja onkaan herkutellut ja vielä luvan kanssa. :) Välillä harmittaa muuten se, kun tänne ei voi jakaa hirveästi henkilökohtaista elämää. (Osittain anonymiteetin vuoksi, osittain sen vuoksi että tiedän monen lukijoista tunnistavan minut "oikeassa elämässä".) Olisi paljonkin kivaa kerrottavaa nimittäin, se vaan ei liity ruokaan! :) 

Mukavaa viikonjatkoa teille ja jaksakaahan perjantaipäivä. Sitten tulee viikonloppu!

Sano ei laihdutuskuurille!

Olen ottanut viime kuukausina paljon selvää laihdutuksesta ja jokaisen kerran siitä lukiessani tai googlettaessani törmään samaan samaan sanaan: laihdutuskuuri. Ihmisillä on toive laihtua ennen kaikkea nopeasti, senkin uhalla että he ovat käytännössä syömättä muutaman viikon. Nopeat laihdutuskuurit, jossa kalorit vedetään kerralla alas ja saadaan nopeita tuloksia, ovat siis suosittuja ja samalla täysin tuhoon tuomittuja. Uskallan väittää, ettei kukaan laihdu pysyvästi ja saavuta unelmavartaloaan yhdenkään pikaisen laihdutuskuurin avulla. Terveelliseen ja pysyvään laihdutukseen vastaus on aina elämäntapamuutos, ei milloinkaan laihdutuskuuri.

Miksi laihdutuskuurit eivät tehoa? Lyhyt laihdutuskuuri, jossa kalorit vedetään hetkellisesti alle 1000 kaloriin, on huomattavasti rankempi henkisesti kuin elämäntapamuutos, puhumattakaan fyysisestä puolesta. Lyhyt laihdutuskuuri ei anna elimistölle aikaa rasvanpolttamiseen vaan rasvan kanssa katoaa paljon lihasta. Lihasmassa kuluttaa enemmän kaloreita kuin rasva, joten lihaksen kadotessa kehon peruskulutus laskee. Laihduttaja siis vetää tässä tapauksessa itseltään mattoa alta. Henkisesti on todella rankkaa tuntea jatkuvaa nälkää ja miettiä syömisiään keittiövaa'an kanssa.

Miksi lyhyet laihdutuskuurit sitten ovat niin suosittuja? Tärkeimmän syyn laihdutuskuurien suosiolle ajattelen olevan niiden nopeuden. Kun ihminen tietää jo valmiiksi, ettei ole valmis elämäntapojensa muuttamiseen, hän yrittää mennä siitä, mistä aita on matalin. Ajatus siitä, että kituuttaa itseään muutaman viikon ja voi sitten taas palata normaaliin elämäntapaan muutamaa kiloa kevyempänä, on houkutteleva. Valitettavasti se on myös täysin valheellinen ja virheellinen. Laihdutuskuurit eivät vain voi toimia. Ne pudottavat painon hetkellisesti, mutta nostavat sen lihasmassan kadottua takaisin aikaisempaan painoon ja usein vielä senkin yli.  Laihdutuskuurit eivät opeta uusia elämäntapoja. 

Minä tiedän tämän kaiken omasta kokemuksestani. Olen usein laihtunut sen 3 kg, jonka nopeat dieetit lupaavat, ja sen jälkeen lihonut takaisin yli lähtöpainoni. Minulla oli aikomus jatkaa terveellisesti syömistä ja vain "vauhdittaa" itseni alkuun nopealla painonpudotuksella. Uudet elämäntavat eivät kuitenkaan (yllätys, yllätys!) lähteneetkään käyntiin painonpudotuksistani vaan paino palasi takaisin korkojen kunnon kanssa. Nyt kun olen onnistunut laihtumaan elämäntapojani muuttamalla näen sen, miten typerä olin kun milloinkaan ryhdyin laihdutuskuurille.

Minun neuvoni on se, että jokainen teistä joka haluaa pudottaa painoaan, ei miettisi enää niitä laihdutuskuureja vaan elämäntapojen muutosta. Se on ainoa terve tapa laihdutukseen, joka varmasti johtaa myös tuloksiin. Elämäntapamuutos ei ole niin mahdottoman kuuloinen, miltä se saattaa kuulostaa. Muutoksen jälkeen saat edelleen herkutella, syödä välillä enemmän ja nauttia elämästä. Arkiruoan pitää vain olla terveellisempää ja sinun pitää tehdä aikaisempien väärien valintojen sijasta oikeita valintoja. Niitä oikeita on yhtä helppo tehdä kuin vääriäkin!

Tässä vuoden paras linkkivinkki: http://kiloklubi.fi/. Tutustukaa kiloklubin etusivuun ja asiantuntijoiden artikkeleihin. Sivun käyttö on täysin ilmaista ja siellä on aivan loistavia vinkkejä laihtumiseen terveellisten elämäntapojen kautta. Jos tahdot laihtua terveellisesti, voisi olla hyvä idea täyttää tuota ruokapäiväkirjaa. Se kertoo sinulle, miten voit syödä terveellisemmin. Samalla voit myös huomata, että myös laihduttaja saa herkutella. Vaikka joka päivä, kun sen tekee hillitysti. :)

Kysy kommenttiboksissa kysymyksiä, jos jotain kysyttävää jäi! Autan mielelläni niissä asioissa, joissa osaan. Minulle tämä asia on tärkeä, koska toivoisin kaikkien onnistuvan terveellisessä painonpudotuksessa. En voi itse vielä sitä juhlia, että painonpudotukseni olisi onnistunut. Onhan minulla vielä 15 kg jäljellä ja vasta 5 kg pudotettu. Nyt minä kuitenkin tiedän, mitä kautta tuohon painoon on paras pyrkiä ja tiedän myös onnistuvani!

Tavoitteena puolimaraton

Aiemmin vihjasin, että minulla on lenkillä käymiseni kanssa tavoite. Olen koko elämäni harrastanut jotain urheilulajia ja halu kehittyä omassa harrastuksessa on antanut paljon motivaatiota treenaamiseen. Koskaan minulle ei ole sopinut pelkkä "harrastelu", koska se on mielestäni tylsää. Nyt kun minä en voi enää kilpaurheilua harrastaa polveni (ja ikäni) vuoksi, niin asetin itselleni vähän toisenlaisen tavoitteen lenkkeilyyn.

Minun olisi siis elokuun lopussa tarkoitus juosta puolimaraton hyvään aikaan (alle 2,5h), jos polvet ja motivaatio kestävät tämän kevään ja kesän ajan treenaamisen. Tavoite on nykyiseen kuntooni nähden korkealla, mutta aivan mahdollista saavuttaa. Tällä hetkellä juoksukuntoni on sellainen, että viiden kilometrin tasainen juoksulenkki onnistuu hyvin, mutta pidemmät ja nopeasti juostavat matkat ovat vielä kunnolle liian raskaita.

Olen alkanut noudattaa tätä 11 viikon treeniohjelmaa "5 kilometrin lenkistä puolimaratoniin" (http://kuntoplus.fi/treeni/treeniohjelmat/5-kilometrista-puolimaratoniin) hieman sovelletusti. Onhan minulla tässä paljon enemmän kuin tuo 11 viikkoa aikaa. Teen niin, että juoksen jokaisen melkein viikon kaksinkertaisena, jolloin tuloksena on 20 viikon treeniohjelma. Tuolta nettisivuilta löytyy muuten tosi hyviä treeniohjelmia sekä maratoneille että ihan muutenkin, kannattaa vilkasta! Mulla on treeni lähtenyt hyvin käyntiin ja motivaatiota riittää!

Mitä olette mieltä tavoitteestani? Onko hyviä käytännön vinkkejä? :) Olisin myös kiinnostunut kuulemaan jos joku teistä on juossut puolimaratonin tai muuten pidempää lenkkiä. Mulla ei hirveästi ole kokemusta yli 10 kilometrin lenkeistä. Itse asiassa 10 kilometriä taitaa olla pisin matka, jonka olen juossut yhtäjaksoisesti. Se pitäisi vielä tuplata, vaikka kyllähän tuolla puolimaratonillakin voi sitten pätkiä kävellä. :)

Viikon liikunnat

(Kysymys ensin tähän alkuun: Näkyykö teillä tuo Weight loss ticker tuossa ylhäällä? Toivottavasti näkyy, sillä siitä voi seurata "reaaliaikaisesti" painonpudotustani. Huomatkaa, että yksi kilo on jälleen kadonnut!)

Usea teistä kyseli minulta etenkin tuon kiloklubista print screenillä kootun ruokapäiväkirjan samanlaista kappaletta liikunnasta. Sellaistakin on kiloklubissa nimittäin mahdollista täyttää. Liikunnasta saa nettisivulta aina viikon loputtua palautetta, joka kertoo että onko liikunta ollut määrällisesti, kulutukseltaan ja monipuolisuudeltaan riittävää. Täytin sitä ensimmäiset viikot ja silloin tulos näytti esimerkiksi tältä:

(Palautteesta en saanut print screeniä hyvin tähän, mutta kaikki pallot tulivat vihreiksi.) En ole enää jaksanut tuota liikuntapäiväkirjaa täyttää kiloklubiin, sillä sen käyttö mielestäni edellyttäisi sitä, että viikon liikunnat osaisi merkitä päivälleen jo etukäteen. Silloin laskuri osaisi lisätä liikunnalla kulutetut kalorimäärät alkuviikostakin sinne ruokailun puolelle. En kuitenkaan ikinä tiedä, että miten viikonpäivinä tulee liikuttua. Siksi tuon päiväkirjan täyttäminen ei tunnu sopivan minulle. :)

 

 

Olen kuitenkin merkannut paperille jääkaapin seinään ylös viikon liikunnat, koska se toimii minulla yhtenä hyvänä tapana pitää liikuntamotivaatiota yllä. Sellaista olen vielä tähän suunnitellut, että tekisin jokaiselle viikolle valmiiksi taulukon liikuntasuoritteista, jotka sen viikon aikana on tehtävä. Sitten voisin aina merkata rastin ruutuun liikuttuani. Silloin ei tulisi paineita liikkua joka päivä, mutta liikuntamäärä pysyisi helpommin riittävänä.

 

 

Voisin tehdä tuollaisen rasti ruutuun -kokeilun ensi viikolle. Voisin sitten viikon loputtua ottaa siitä teille kuvan ja kertoa, miten juttu toimi käytännössä ja suosittelenko sitä myös teille. Miltä kuulostaisi? Nyt minulla ei kuitenkaan ole mitään kuvamateriaalia kertyneistä liikunnoista, joten tässäpä teille ihan tälläinen versio:

 

 

Maanantai:

- 30 minuutin juoksu, keskinkertainen rasitus

- 30 minuutin kävely, kevyt rasitus

- 15 minuutin venyttely

Tiistai:

- 30 minuutin kuntopyöräily, keskinkertainen rasitus

- 10 minuutin venyttely

Keskiviikko:

- 2 x 45 minuutin kävely, kevyt rasitus

- 20 minuutin lihaskunto-osuus, keskinkertainen rasitus

Torstai:

- Ei liikuntaa

Perjantai:

- 20 minuutin juoksu, melko voimakas rasitus

- 20 minuutin kävely, kevyt rasitus

- 20 minuutin venyttely

Lauantai:

- Ei liikuntaa

Sunnuntai:

- 60 minuutin kävely, keskinkertainen rasitus

- 30 minuutin venyttely

 

Olisi kivaa, jos jättäisit kommenttiboksiin oman kommenttisi. Minusta on tärkeää tietää, millaiset postaukset teitä kiinnostavat, voisiko tehdä jotain ihan uutta ja mitkä voisi jättää pois. Tämä blogi on minulle omaksi motivaatioksi, mutta minä kirjoitan sitä kuitenkin teitä lukijoita varten.

 

Reipasta alkavaa viikkoa kaikille! :)

Kun vastustamaton naposteluhimo yllättää

Tekeekö joskus (tai vähän useamminkin) mieli ruokaa, vaikkei edes ole nälkä? Siinä tapauksessa me kaksi olemme kohtalotovereita. Minun tekee aina muutamina päivinä mieli vain syödä koko ajan jotain pientä. Erityisen vaikeita ovat ne päivät, joina minulla ei ole paljon tekemistä tai kun on kipeänä. Kotona yksin istuskellessa ilman mitään erityistä tekemistä askeleet vievät usein jääkaapille ja sitä kautta ruokapöytään.

 

Napostelu ei ole hyväksi painonhallinnalle, hampaille, ruoansulatukselle tai paljon muullekaan. Olen kuitenkin huomannut, että tälläisinä päivinä kun himo yllättää, sitä ei ihan helposti voi lakaista maton alle. Minulle se on lähellä mahdotonta, joten olen yrittänyt lähestyä asiaa toiselta kannalta. Miten voisin sallia itselleni napostelun joinakin päivinä ja silti pitää kalorit riittävän pienenä?

 

Nyt muutaman kuukauden asiaa harrastaneena voin kertoa, että itseasiassa tälläinen onnistuu ihan hyvin. Minulla onkin muutama vinkki teille siitä, miten vastuttamattoman napostelun saa pidettyä harmittomana. Tärkeintä on valita tarkkaan se mitä napostelee ja pitää vaihtoehtoja saatavilla. Jos en ole ostanut hyviä naposteluruokia, lankean usein syömään todella epäterveellisiä ja kaloripitoisia herkkuja hyvien valintojen sijaan.

 

Hyviä valintoja naposteluruoaksi ovat esimerkiksi vähärasvainen viili (80 kcal /purkki), miniporkkanat (45 kcal/ 100 g), viinirypäleet (4 kcal /rypäle), mandariini (30 kcal), ruisleipä (65 kcal /viipale) tai tonnikala (80 kcal /purkki). Juomiksi sopivat vaikkapa kahvi (4 kcal /kuppi), tee (2 kcal /kuppi) tai täyttävämpi smoothie (50-200 kcal). Muita käteviä naposteltavia vaikkapa kodin ulkopuolella ovat purkka (2 kcal) ja sokerittomat pastillit (1-4 kcal).

(ks. Kaksi terveellistä ja täyttävää smoothiereseptiä: http://www.iltalehti.fi/elintavat/2012022715258720_el.shtml)

   

Tällä postauksella en kehota ketään napostelemaan, mutta tiedän miten vaikeaa sen estäminen voi olla ja haluan kertoa paremmista vaihtoehdoista niille jotka kuitenkin napostelevat. On parempi napostella muutama miniporkkana ja juoda kuppi teetä kuin syödä suklaapatukka. Ennen kaikkea kannattaa panostaa tietenkin siihen, että naposteluhimosta pääsisi eroon.

Naposteluhimoa voi estää useillakin tavoilla. Riittävä vedenjuonti, säännöllinen ruokailurytmi, itsensä kylläiseksi (ei liian täyteen) syöminen aterioilla ja monipuolisen ravinnon (proteiinit, rasvat, hiilihydraatit, vitamiinit ym.) saannista huolehtiminen vähentää ylimääräisten välipalojen tarvetta ainakin silloin, kun himo on fyysinen eikä psykologinen. (Lisää vinkkejä vaikkapa tästä linkistä: http://www.mtv3.fi/makuja/minisaitit/artikkeli.shtml/2012/03/1518672/-keinoa--nain-paaset-napostelusta-eroon?hyva_aamu/uutiset)

"Jos napostelee pitkin päivää kaikkea pientä, niin vatsa oppii siihen, ettei koskaan tule kylläisesi, vaan koko ajan tekisi mieli syödä "jotain pientä"." Lainauksen lähde: tuuli.net

Tässä vielä hyvä linkkivinkki: http://www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/669743 Linkissä kerrotaan hyviä tapoja sellaisten valintojen tekemiseen, joiden avulla on helppo vähentää päivittäistä kalorinsaantia. Joukossa on monta loistavaa vinkkiä, joita on helppo hyödyntää.