Muutama teistä pyysi postailemaan myös tässä raskauden aikana ja ajattelin nyt, että voisin niin tehdä. :) Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että meinasin lopettaa tämän blogin ihan kokonaan ja palata asiaan vasta kun raskauskilojen karistus muuttuu ajankohtaiseksi. Syy tähän oli tärkeimpänä se, etten tahdo tehdä tästä vauvablogia. Kuitenkin olen niin innoissani tulevasta vauvasta, että tahtoisin vaan höpöttää niistä asioista tänne! Se on ikävä kyllä mahdotonta, jos tahdon pitää itseni edelleen näin tuntemattomana. Jos en olisi lätännyt tänne itsestäni niitä alusvaatekuvia, niin tilanne olisi ehkä toinen ja voisin jatkaakin bloggaamista muullakin kun etunimelläni. Ei vaan, ei se oikeasti kai haittaisi että minut tunnistetaan, mutta laihdutus nyt on vähän arka asia, samoin kuin vahinkolapsi, ymmärrätte varmaan. En halua että minusta tulee puheenaihe naapurintätien keskuudessa.
Haluaisin kuitenkin kertoa teille vähän siitä, että miten raskaus selvisi ja miten meillä nyt menee. Minua itseäni kiinnostaisi lukea tämä sellaisesta blogista jota minä seuraan, joten kirjoitan tämän siksi. :)
Raskaus oli minulle täysi yllätys. Kun vihdoin mieleeni tuli ajatus siitä, että saattaisin olla raskaana, tein raskaustestin. Testin näyttäessä positiivista ensimmäinen ajatus oli se, että tämä ei voi olla totta. Päällimmäisenä tunteena oli epätodellisuus, mutta saman tien myös pelko. Ymmärsin olleeni raskaana jo pitkän aikaa ennen tuota raskaustestin ottoa ja syöneeni e-pillereitä raskauden päälle monta kuukautta. Pelkäsin vauvan terveyden puolesta. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos tulen vahingossa raskaaksi, pidän lapsen. Poikaystäväni kanssa olimme myös asiasta keskustelleet muutamankin kerran ja hän oli aina asiasta samaa mieltä.
Raskaustestiä tehdessäni poikaystäväni nukkui viereisessä huoneessa, mutta en herättänyt häntä. Lähdin kävelylle ja istuin puiston penkillä hetken aikaa. Soitin terveyskeskukseen ja minulle varattiin aikoja tutkimuksiin ja lääkärille heti seuraavalle aamulle. Sanottiin kuitenkin, että kaikki on mitä luultavimmin aivan kunnossa. Kun palasin kotiin, en vieläkään kertonut poikaystävälleni. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut parempi kertoa heti, mutta en pystynyt. Omat ajatukseni olivat sekaisin ja kaikki oli sillä hetkellä niin epävarmaa, etten pystynyt enää kuuntelemaan toisen ihmisen ajatuksia.
Ne muutama päivää kun elin epävarmana raskauteni tilasta, onnistuin ihmeen hyvin elämään normaalia elämää, eikä kukaan epäillyt mitään. Kun sain vastauksia kysymyksiini ja lapsi osoittautui kehitykseltään normaaliksi ja sain tietää raskausviikotkin, ymmärsin kaiken olevan todellista. Kotiinpalattuani kerroin asiasta poikaystävälleni, joka ensin luuli minun valehtelevan. Kun aloin itkeä, hänelle selvisi tilanteen todellisuus. Koska hän ei heti vastannut mitään ja oli ihan ilmeetön, pelkäsin hetken ettei hän seisoisikaan sanojensa takana ja minun vierelläni. Siksi seuraavat sanat olivatkin suunnilleen parasta, mitä olen ikinä kuullut: "Niin että musta tulee isä.. Me odotetaan lasta.. En voi millään edes sanoo kuinka onnellinen oon". Ja sitten me itkettiin, eikä ihan edes tiedetty että mistä kaikista syistä. Nyt ajattelen, että tuo oli mun tähän astisen elämäni onnellisin hetki.
Poikaystäväni ei koskaan suuttunut siitä, etten heti kertonut hänelle. Hän ymmärsi, millainen huoli minulla oli ollut ja sen, miksi en pystynyt sanomaan sitä ääneen. Itse asiassa tästäkin saatiin itku aikaiseksi, kun hän oli niin surullinen siitä minkä kanssa olin elänyt muutaman päivän. Äitini otti vauvauutisen vastaan sen näköisenä, että häntä on lyöty märällä rätillä naamaan. Onneksi yllätys oli kuitenkin paljon iloisempi kuin se rätti olisi ollut, niinpä me sitten taas itkettiin, nyt jo kolmen ihmisen voimin. Muulle perheelle ja poikaystäväni perheelle kerrottiin seuraavaksi ja kaikki ottivat uutisen vastaan samalla tavalla; ällistyneenä mutta onneissaan. Poikaystäväni aloitti puhelun äidillensä näin: "Äiti, me ollaan Ilonan kanssa raskaana!". :)
Nyt me siis odotamme raskausviikolla 21 otetun ultran perusteella poikavauvaa. Kolme viikkoa ennen raskauteni paljastumista ehdimme muuttaa poikaystäni kanssa kerrostalokaksioon, josta vauvakin saa varmasti ihanan kodin siihen asti, kun "vauvan" on aika muuttaa omaan huoneeseen. Vauvatarvikkeita on ehditty jo hankkia lähinnä sukulaisten toimesta, ja onhan tässä vielä pitkä aika odottaa ja valmistautua vauvan saapumiseen tähän maailmaan. Tässä tapauksessa oli siis mukana niin suuri onni onnettomuudessa, että olen sanaton ja liikuttunut tälläkin hetkellä. :)
Sitten vielä muita vauvasuunnitelmia.. Koska meillä ei perheessä ole ollut milloinkaan tapana pantata vauvan nimeä, me olemme sen jo päättäneet ja vauvaa sillä kutsutaan. Varovasti vielä, sillä emmehän voi olla varmoja sukupuolesta ja voihan vauva näyttää aivan joltain muulta! Kummitkin on vauvalle päätetty ja kunnian tulevat saamaan minun siskoni, paras ystäväni sekä poikaystäväni läheisin ystävä/serkku ja hänen vaimonsa. Kaikki ovat meille rakkaita ihmisiä ja tulevat varmasti pysymään lapsemme elämässä. Ai, te haluatte vielä tietää, mikä nimi meidän lapselle on näillä näkymin tulossa? Terveisiä siis viime viikolla ensimmäistä kertaa äidille itsestään pikkusilla potkuilla ilmoittaneelta ehkä-Juliukselta! :)
Onnea sinulle, joka pääsit tämän tekstin loppuun! Kirjoitan myöhemmin tässä raskausajan ruokavaliosta ja siitä, miten minua on neuvottu neuvolassa suhtautumaan laihdutukseeni ja sen jatkumiseen raskauden jälkeen. Palaillaan! :)
