tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tavoitteena puolimaraton

Aiemmin vihjasin, että minulla on lenkillä käymiseni kanssa tavoite. Olen koko elämäni harrastanut jotain urheilulajia ja halu kehittyä omassa harrastuksessa on antanut paljon motivaatiota treenaamiseen. Koskaan minulle ei ole sopinut pelkkä "harrastelu", koska se on mielestäni tylsää. Nyt kun minä en voi enää kilpaurheilua harrastaa polveni (ja ikäni) vuoksi, niin asetin itselleni vähän toisenlaisen tavoitteen lenkkeilyyn.

Minun olisi siis elokuun lopussa tarkoitus juosta puolimaraton hyvään aikaan (alle 2,5h), jos polvet ja motivaatio kestävät tämän kevään ja kesän ajan treenaamisen. Tavoite on nykyiseen kuntooni nähden korkealla, mutta aivan mahdollista saavuttaa. Tällä hetkellä juoksukuntoni on sellainen, että viiden kilometrin tasainen juoksulenkki onnistuu hyvin, mutta pidemmät ja nopeasti juostavat matkat ovat vielä kunnolle liian raskaita.

Olen alkanut noudattaa tätä 11 viikon treeniohjelmaa "5 kilometrin lenkistä puolimaratoniin" (http://kuntoplus.fi/treeni/treeniohjelmat/5-kilometrista-puolimaratoniin) hieman sovelletusti. Onhan minulla tässä paljon enemmän kuin tuo 11 viikkoa aikaa. Teen niin, että juoksen jokaisen melkein viikon kaksinkertaisena, jolloin tuloksena on 20 viikon treeniohjelma. Tuolta nettisivuilta löytyy muuten tosi hyviä treeniohjelmia sekä maratoneille että ihan muutenkin, kannattaa vilkasta! Mulla on treeni lähtenyt hyvin käyntiin ja motivaatiota riittää!



Mitä olette mieltä tavoitteestani? Onko hyviä käytännön vinkkejä? :) Olisin myös kiinnostunut kuulemaan jos joku teistä on juossut puolimaratonin tai muuten pidempää lenkkiä. Mulla ei hirveästi ole kokemusta yli 10 kilometrin lenkeistä. Itse asiassa 10 kilometriä taitaa olla pisin matka, jonka olen juossut yhtäjaksoisesti. Se pitäisi vielä tuplata, vaikka kyllähän tuolla puolimaratonillakin voi sitten pätkiä kävellä. :)

3 kommenttia:

pullasorsa kirjoitti...

Mä oon ton suhteen samanlainen, että on pakko olla selkeitä tavoitteita, jotta näen hommassa jotain järkeä. Juuri onkin aluillaan samanlainen projekti (11vko) , tosin vähän alemmalla tasolla, nollasta kymppiin.

Tsemppiä treenaamiseen, toivottavasti polvi kestää!

milli kirjoitti...

Mä oon menossa juoksemaan puolimaratonin ensi viikon sunnuntaina, ja jännittää nyt jo hulluna! Mulla on nimittäin viime viikolla todettu tulehdukset säärissä liiasta treenistä, ja nyt pelottaa että miten tavoitteeni käy, pystynkö juoksemaan...

Todellakin kannattaa _huoltaa jalat jokaisen_ lenkin jälkeen! Venyttely pitää tehdä vasta kun lihakset ovat hieman jäähtyneet, ikinä ei saa venytellä kuumia lihaksia suoraan lenkin jälkeen. Eli n. 3 tuntia treenistä niin sitten venytykset. Ja jos kipuja tuntuu, niin silloin pitää levätä. Muista venytellä myös etusääri ja akillesjänteet, ne jäävät usein huomiotta! :)

Jos kiinnostaa niin mun blogissa on treenijuttuja ja enemmänkin puolimaratonista, sinne myös kirjoitan tietysti miten puolimaraton meni ja miten valmistaudun syömällä tms. :)

Mutta onnea tavoitteeseen! Ei ole helppo tavoite, mutta jos oot päättäväinen niin kyllä selviät.

http://lihastalihasta.blogspot.com

Ilona Anniina kirjoitti...

pullasorsa: Kiitos. Toivotaan että polvi kestää. Hyvä tavoite sulla myös, tsemppiä! :)

milli: Kiitos ja tsemppiä koitokseen! Sulla se on tosi lähellä jo. :) Toivottavasti pystyt juoksemaan ja tulehdukset ei kovin vaivaa.

Kiitos tosi hyvistä vinkeistäsi, aion ehdottomasti hyödyntää niitä ja käyn tutustumassa sun blogiin myös!