perjantai 27. huhtikuuta 2012

Sano ei laihdutuskuurille!


Olen ottanut viime kuukausina paljon selvää laihdutuksesta ja jokaisen kerran siitä lukiessani tai googlettaessani törmään samaan samaan sanaan: laihdutuskuuri. Ihmisillä on toive laihtua ennen kaikkea nopeasti, senkin uhalla että he ovat käytännössä syömättä muutaman viikon. Nopeat laihdutuskuurit, jossa kalorit vedetään kerralla alas ja saadaan nopeita tuloksia, ovat siis suosittuja ja samalla täysin tuhoon tuomittuja. Uskallan väittää, ettei kukaan laihdu pysyvästi ja saavuta unelmavartaloaan yhdenkään pikaisen laihdutuskuurin avulla. Terveelliseen ja pysyvään laihdutukseen vastaus on aina elämäntapamuutos, ei milloinkaan laihdutuskuuri.

Miksi laihdutuskuurit eivät tehoa? Lyhyt laihdutuskuuri, jossa kalorit vedetään hetkellisesti alle 1000 kaloriin, on huomattavasti rankempi henkisesti kuin elämäntapamuutos, puhumattakaan fyysisestä puolesta. Lyhyt laihdutuskuuri ei anna elimistölle aikaa rasvanpolttamiseen vaan rasvan kanssa katoaa paljon lihasta. Lihasmassa kuluttaa enemmän kaloreita kuin rasva, joten lihaksen kadotessa kehon peruskulutus laskee. Laihduttaja siis vetää tässä tapauksessa itseltään mattoa alta. Henkisesti on todella rankkaa tuntea jatkuvaa nälkää ja miettiä syömisiään keittiövaa'an kanssa.

Miksi lyhyet laihdutuskuurit sitten ovat niin suosittuja? Tärkeimmän syyn laihdutuskuurien suosiolle ajattelen olevan niiden nopeuden. Kun ihminen tietää jo valmiiksi, ettei ole valmis elämäntapojensa muuttamiseen, hän yrittää mennä siitä, mistä aita on matalin. Ajatus siitä, että kituuttaa itseään muutaman viikon ja voi sitten taas palata normaaliin elämäntapaan muutamaa kiloa kevyempänä, on houkutteleva. Valitettavasti se on myös täysin valheellinen ja virheellinen. Laihdutuskuurit eivät vain voi toimia. Ne pudottavat painon hetkellisesti, mutta nostavat sen lihasmassan kadottua takaisin aikaisempaan painoon ja usein vielä senkin yli.  Laihdutuskuurit eivät opeta uusia elämäntapoja. 





Minä tiedän tämän kaiken omasta kokemuksestani. Olen usein laihtunut sen 3 kg, jonka nopeat dieetit lupaavat, ja sen jälkeen lihonut takaisin yli lähtöpainoni. Minulla oli aikomus jatkaa terveellisesti syömistä ja vain "vauhdittaa" itseni alkuun nopealla painonpudotuksella. Uudet elämäntavat eivät kuitenkaan (yllätys, yllätys!) lähteneetkään käyntiin painonpudotuksistani vaan paino palasi takaisin korkojen kunnon kanssa. Nyt kun olen onnistunut laihtumaan elämäntapojani muuttamalla näen sen, miten typerä olin kun milloinkaan ryhdyin laihdutuskuurille.

Minun neuvoni on se, että jokainen teistä joka haluaa pudottaa painoaan, ei miettisi enää niitä laihdutuskuureja vaan elämäntapojen muutosta. Se on ainoa terve tapa laihdutukseen, joka varmasti johtaa myös tuloksiin. Elämäntapamuutos ei ole niin mahdottoman kuuloinen, miltä se saattaa kuulostaa. Muutoksen jälkeen saat edelleen herkutella, syödä välillä enemmän ja nauttia elämästä. Arkiruoan pitää vain olla terveellisempää ja sinun pitää tehdä aikaisempien väärien valintojen sijasta oikeita valintoja. Niitä oikeita on yhtä helppo tehdä kuin vääriäkin!

Tässä vuoden paras linkkivinkki: http://kiloklubi.fi/. Tutustukaa kiloklubin etusivuun ja asiantuntijoiden artikkeleihin. Sivun käyttö on täysin ilmaista ja siellä on aivan loistavia vinkkejä laihtumiseen terveellisten elämäntapojen kautta. Jos tahdot laihtua terveellisesti, voisi olla hyvä idea täyttää tuota ruokapäiväkirjaa. Se kertoo sinulle, miten voit syödä terveellisemmin. Samalla voit myös huomata, että myös laihduttaja saa herkutella. Vaikka joka päivä, kun sen tekee hillitysti. :)




Kysy kommenttiboksissa kysymyksiä, jos jotain kysyttävää jäi! Autan mielelläni niissä asioissa, joissa osaan. Minulle tämä asia on tärkeä, koska toivoisin kaikkien onnistuvan terveellisessä painonpudotuksessa. En voi itse vielä sitä juhlia, että painonpudotukseni olisi onnistunut. Onhan minulla vielä 15 kg jäljellä ja vasta 5 kg pudotettu. Nyt minä kuitenkin tiedän, mitä kautta tuohon painoon on paras pyrkiä ja tiedän myös onnistuvani!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aina vaan löytyy ihmisiä, jotka jaksaa inttää, että syömättömyydellä laihtuu. Juu, kyllähän sitä syömättä lähtee kiloja, mutta kun alatkin syömään normaalisti niin PAM – kaikki tulee tuplana takaisin.

Itse haluan kiinteytyä kesäksi, joten aloitin kuukausi sitten syömään terveellisesti ja liikkua enemmän. Viimeiset kaksi vuotta ovat menneet mukavasti istuessa ja syödessä (hah). Tulokset näkyy kyllä takalistossa!

Yritin viimeksi viime kesänä "laihduttaa", mutta koska se ei tapahtunutkaan yhdessä yössä (ai miten niin 2 v. aikana kertynyttä läskiä ei saa heti pois?), luovutin melko nopeasti. Nyt olen pitänyt itsekurini, mutta vaikeaa tämä silti on. Minulla nääs puhkesi tässä kevään aikana paniikki/ahdistuneisuushäiriö, joka ei tykkää vähennetyistä kaloreista... Alan heti kuvitella, että "nyt huimaa, kun en ole syönyt tarpeeksi... nyt sattuu sydämeenkin, varmasti johtuu hiilarivajeesta!".

Omassa tilanteessani ei siis tule kuuloonkaan laihduttaa syömättömyydellä. Olenkin aloittanut juoksemisen, ja 6 km lenkki ihanassa kevätsäässä (asun Etelä-Ruotsissa, missä on käytännössä kesä) toimii myös terapiana tähän ahdistukseen.

Ja olen kyllä saanut tuloksia. :) Reisistä on lähtenyt rasvaa! Vielä kun saisi mahan pois...

Laihduttaessa pitää kuunnella omaa kehoa. Eiköhän se oma kroppa kerro, jos jokin ei ole kohdallaan. Oli sitten kyseessä väärin syöminen tai liika treenaaminen.

-Olatz