perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hyviä muutoksia

Laihdutuksen edetessä on tapahtunut muutamia mielenkiintoisia asioita. Ajattelin niistä kirjoittaa tälläisen postauksen, koska ne saattavat motivoida muita aloittamaan laihdutuksen. Ihminen ja keho tottuu monenlaisiin asioihin ja sitten kun pääse oikeasti vauhtiin hyvässä ruokavaliossa, niin sen noudattaminen ei välttämättä teekään niin tiukkaa kuin aluksi tuntui! Alku on aina vaikea, mutta muutaman viikon jälkeen kaikki muuttuu helpommaksi.

Ensimmäinen hyvä muutos on se, etten enää kaipaa sokeria niin kuin ennen. Ennen saatoin syödä sen kokonaisen suklaalevyn päivässä, laittaa kahviin sokeria ja syödä täysmaitoon tehtyä viiliä sokerilla ja kanelilla. Nykyään ostan vain silloin tällöin DaCapo-patukan, laitan kahviin pelkkää maitoa ja syön rasvattoman viilin pelkälteen tai hedelmien kanssa. Minun ei enää tee kaupassakaan mieli ostaa mitään sokerista.

Yllättävintä tässä on se, että kaikki maistuu sokerittomana nyt aivan yhtä hyvältä kuin ennen sokerin kanssa! Aluksi ruoka tuntui jotenkin happamalta tai vähän kitkerältä (viili, rahka, jogurtti, kahvi, tee ym.) ilman sokeria, mutta nyt kaikesta saa saman nautinnon kuin ennenkin. Pieni suklaapatukka tyydyttää suklaanhimon yhtä hyvin kuin aiemmin kokonainen suklaalevy.


Toinen muutos ja mielenkiintoinen asia on se, että uusi pienempi annoskoko on alkanut tuntua täyttävältä. Siinä missä kylläisyyden tunteeseen päiväruoalla tarvitsin kaksi lautasta esimerkiksi makaronilaatikkoa, riittää nykyään yksi lautanen. Ruoka-annokset tuntuivat ensimmäisen viikon ajan tosi pieniltä ja niistä jäi aina nälkä, mutta nyt tilanne on tasaantunut ja ruokaa ei enää tarvitse niin paljoa. Liiallisen määrän syömisestä tulee itse asiassa huono olo. Keho sanoo, että lopeta syöminen, olet jo täynnä! Oikea näläntunteen säätely on parantunut.

Kolmas muutos liittyy rasvaan. Olen aina rakastanut jopa makeaakin enemmän kaikkea rasvaista ja täyteläistä ruokaa, kuten kermakastikkeita. Vähärasvaisempaan ruokavalioon vaihdettuani kaikki maistui vetiseltä ja ruoassa ei ollut kaipaamaani täyteläisyyttä. Nyt olen ilokseni huomannut sen, etten enää kaipaa ylimääräistä rasvaa ruokavaliooni. Kun en mausta kaikkea ruokaa kermalla, öljyillä ja voilla, maistan ruoan oikean maun. Saan paljon enemmän makuelämyksiä keveämmällä ruoalla, enkä enää haaveile entisestä.

Neljännes muutos on minusta oikeastaan kaikkein paras ja toivotuin. Aiemmin en tykännyt vedestä ja join ainoastaan kevytmaitoa ja tuoremehuja janooni. Myös kahvia, teetä ja sokerisia limsoja kului paljon. Ajatus siitä, että olisin juonut ruoan kanssa vettä oli mahdoton. Totuttelin itseni kuitenkin vedenjuontiin ja ensimmäisten kamalien päivien jälkeen vesi on alkanut maistua hyvältä. Veden juominen saa minut jälleen kerran keskittymään ruoan makuihin. Raikas ja mauton vesi saa ruoan maistumaan paremmalta. Nykyään huomaan automaattisesti ottavani ruokajuomaksi vettä!   
 
        
Viides muutos on se, että olen alkanut syömään erilaisista astioista kun ennen. Tämä muutos ei varmaan tule muille, mutta halusin silti kirjoittaa tämän. En tykkää syödä niistä lautasista, joilta ennen söin liikaa ruokaa. Kun syön uusilta lautasilta, minun on helppo pitää annoskoko sopivan pienenä muistelematta entisiä määriä! :-) Tätä suosittelen ehkä jopa tietoisesti kokeilemaan, jos on ongelmia annoskoon kanssa. En tiedä toimiiko muilla, mutta minulla selvästi toimii!
         
(Tämä postaus saattaa nyt näyttää siltä, että olisin jättänyt ruokavaliostani pois kaiken rasvan ja erilaiset juomat ja alkanut syömään liian vähän. Tämä ei nyt kuitenkaan ole tilanne ja tiedän, että ihminen tarvitsee rasvoja ja riittävä ruokamäärä on välttämätön. Maito ja tuoremehu ovat terveellisiä ja juon niitä edelleen esim. välipalalla. En juo kuitenkaan litraa päivässä, vaan lasillisen. Muutos on siis oikeasti hyvä.)

3 kommenttia:

Chloe kirjoitti...

Ihanaa, että pystyt näkemään niin paljon positiivisia asioita :) Kun laihduttaa, näkee ruoan aivan eri tavalla, sitä arvostaa paljon enemmän. Järjettömästä mättämisestä ei saa enää mitään irti. Mä oon tainnu päästä ahmimisesta kokonaan eroon, oon niin onnellinen siitä!

Tsemppiä sulle ♥

Anonyymi kirjoitti...

Tää sun blogi on aivan ihana, kun sä löydät niin paljon positiivisia asioita, kuten Chloe tuossa sanoi. Itse huomasin aivan samanlaisia juttuja kun aloitin tammikuussa laihdutuksen, nykyään elimistö on niin tottunut terveellisempään, että jo erittäin vähästä määrästä herkkuja (suklaa tms.) tulee ällöttävä olo. onneksi oikea ruoka on nykyään mun herkkua, olen entinen nirsoilija, mutta nykyään rakastan oikeasti kaikkea ruokaa :D tähän varmaan tosin vaikuttaa myös se, että aluksi typeränä lopetin syömisen, jäin kaipaamaan ruokaa niin kovasti että nykyään arvostan sitä kuin kalleinta kultaa.
Tästä nyt tuli vähän tällainen omanlainen stoori, mutta kovasti tsemppiä ja onnistumisen iloa sulle, sekä hyvää pääsiäistä ja erittäin aurinkoista kevättä! :)

Ilona Anniina kirjoitti...

Voi ihanaa, kiitos iloisista kommenteistanne, Chloe ja anonyymi! :)

Chloe, kivaa että olet päässyt ahmimisesta irti! Tsemppiä hyvälle tielle. :) Tuo on ihan totta, että laihduttaessa huomaa, että ruoan syöminen pienissä määrissä on paljon parempaa kuin kerralla ahminen!

Anonyymi, hienoo että oot löytänyt terveelisen tavan laihduttaa. Tsemppiä sullekin! :) Ruoka on munkin mielestä edelleen ihanaa ja on ollut kiva huomata, että voin nauttia siitä edelleen, vaikka laihdutan. :) Hyvää kevättä ja aurinkoisia tulevia kesäpäiviä!