torstai 3. toukokuuta 2012

Juhlia juhlan perään

Anteeksi, että postausväli kasvoi taas kohtuuttomasti. Välillä vaan ei tunnu olevan mitään kirjoitettavaa, kun paino pysyy samana, ruokailut ovat ihan arkisia ja mitään uutta tietoakaan ei ole jaettavana. Tämän takia tykkäisin paljon, jos jättäisitte mulle kommenttiboksiin vähän vinkkejä siitä, että millaisia postauksia haluaisitte lukea. En lue muita laihdutusblogeja, joten minä en saa oikeen mistään vinkkejä siihen, että mitä laihdutusblogeissa "yleensä" kirjoitetaan. 
 
 

 
Siirtyäkseni nyt kuitenkin asiaan, voin kertoa että otsikon mukaisesti tämä viikko on mennyt aika lailla syödessä ja tiedän, että se tulee vielä sunnuntaihin asti menemään. Maanantaina juhlimme vappuaattoa ensin kaverini synttärijuhlissa ja myöhemmin baarissa, tiistaina olin serkkuni synttäreillä. Tälle päivälle oli taas sovittuna meidän tyttöporukan kanssa illallinen. Lauantaina on mun omat synttärini (Paljon onnea Ilona 21v!), joita juhlistan ensin meillä kotona kavereiden kanssa ja sitten baarissa. Perjantaina on vielä toisen serkkuni synttärit! 

Juhlia juhlan päälle siis ja minä kun olen tehnyt itseni kanssa sen sopimuksen, että juhlapäivinä (synttärit, joulu, vappu jne.) kaloreita ei tarvitse laskea kunhan pysyy kohtuudessa. Kohtuus minulle tarkoittaa sitä, että kalorit olisivat suunnilleen saman määrän kuin peruskulutukseni, jolloin sinä päivänä ei tarvitse laihtua mutta lihoakaan ei oikein sovi. Näin olenkin onnistunut tällä viikolla syömään, mutta harmittaahan se, kun koko viikkona paino ei ole laskenut grammaakaan! Tärkeintä nyt kuitenkin, ettei paino ole noussut ja ensi viikolla sitten takaisin miinuskaloreihin! :) 

Palaillaan vielä asiaan uuden ja paremman postauksen muodossa vielä tällä viikolla! Voisin vaikka vähän ottaa kuvia synttärisyömisistäni, jos tahdotte nähdä mitä tämä laihduttaja onkaan herkutellut ja vielä luvan kanssa. :) Välillä harmittaa muuten se, kun tänne ei voi jakaa hirveästi henkilökohtaista elämää. (Osittain anonymiteetin vuoksi, osittain sen vuoksi että tiedän monen lukijoista tunnistavan minut "oikeassa elämässä".) Olisi paljonkin kivaa kerrottavaa nimittäin, se vaan ei liity ruokaan! :) 

Mukavaa viikonjatkoa teille ja jaksakaahan perjantaipäivä. Sitten tulee viikonloppu!

5 kommenttia:

Meiju.K kirjoitti...

Voisin ihan mielenkiinnosta lukea jotakin muutakin kun pelkkää laihdutusjuttuja yms, jos vaan haluat kertoa jotakin pientä. :> Kiva että ilmotit itestäs ja tsemppiä, nauti seurasta ja juhlista!

Anonyymi kirjoitti...

jooo haluaisin kuvia ruuista! :)

scattered kirjoitti...

Mun blogissa olisi sulle haaste! (:

http://kokeilemua.blogspot.com/2012/05/haaste.html

June kirjoitti...

sulle on tunnustus mun blogissani:)

villagetalkies kirjoitti...

This post is really amazing. Village Talkies a top-quality professional corporate video production company in Bangalore and also best explainer video company in Bangalore & animation video makers in Bangalore, Chennai, India & Maryland, Baltimore, USA provides Corporate & Brand films, Promotional, Marketing videos & Training videos, Product demo videos, Employee videos, Product video explainers, eLearning videos, 2d Animation, 3d Animation, Motion Graphics, Whiteboard Explainer videos Client Testimonial Videos, Video Presentation and more for all start-ups, industries, and corporate companies. From scripting to corporate video production services, explainer & 3d, 2d animation video production , our solutions are customized to your budget, timeline, and to meet the company goals and objectives.
As a best video production company in Bangalore, we produce quality and creative videos to our clients.